etusivulle uutisia Otavasta Otavan palvelut yhdistykset ja järjestöt Otavalaiset yritykset ota yhteyttä kiinnostavia linkkejä english summary

Hampaat puremista, ei nielemistä varten

Teatteriryhmä aloitti Otavassa

Otavassa keväällä 2008 perustettu 'Otava Shakespeare Satiirikot' -teatteriryhmä eli OSS on kouriintuntuva esimerkki siitä, kuinka pienen asuinyhteisön aktiviteetti ja yhteistoiminta rönsyää aivan uusille toiminnan saroille.

Teatteria alettiin koota nopeasti viidakkorumpua rummuttamalla ja puhelimia pirisyttelemällä, kun ilmeni että uudelle näytelmälle on saatava - strategisista syistä - ensi ilta jo muutaman kuukauden kuluttua.

Juhannuksen aikoihin ravintola Huvikummussa nähty 'Strategisesti tärkeä kylä' -näytelmän käsikirjoitus ja valtaosin toteutuskin syntyivät paikallisin voimin.

Kiinnostuneita harrastajanäyttelijöitä ja tarpeistonhoitajia ym. tarpeellisia ihmisiä ilmaantui ryhmään heti kiitettävästi. Kun ohjaajaksi suostui virolaissyntyinen teatterikriitikko ja teatterikoulutuksen saanut Ilona Kolberg, jatko olikin jo otavalaisen harrastajateatterin historiaa.

Erityisen tärkeä osa OSS:n toiminnassa on ollut ensimmäistä näytelmää varten koottu 'The White Bubble' -kokoonpano, jossa musisoivat otavalaisen Pasi Tiihosen ( kitara ) johdolla laulusolisti Annukka Mesiäinen, Eliisa Meinander ( basso ) ja Timo Laatikainen ( rummut ).

Kaikkiaan produktiossa on ollut touhuamassa lähes kolmekymmentä henkilöä, mukana myös useita lapsia.

Kun tyhjästä piti nyhjästä

Otava Shakespeare Satiirikot aloitti toimintansa ja on toiminut täysin vailla yhteiskunnallista tukea. Rahoitusta mm. puvustukseen ja muuhun produktiolle tärkeään toimintaan on saatu pääosin otavalaisilta ja mikkeliläisiltä yrityksiltä ja yhteisöiltä sekä yksityisiltä ihmisiltä.
OSS tulee jatkamaan aktiivisena ryhmänä, johon pyritään värväämään uusia jäseniä ja tekijöitä. Tarkoituksena on houkutella varsinkin otavalaisia nuoria näyttämölle ja bändeihin.
Teatterilaiset haluavat kiittää kaikkia tukijoitansa, joiden apu varsinkin alkuvaiheessa oli ratkaisevan tärkeää. Ratkaisevaa on ollut myös teatterilaisten saumaton yhteistyökyky ja joukkohenki, joiden avulla toiminta on saanut myönteisen, vahvasti eteenpäin vievän kierteen.

Haaveena omat harjoitus- ja esiintymistilat

Koska OSS:n toiminnan tähtäimessä on järjestää ympärivuotista ilmaisu-, harrastajateatteri- ja -musiikkitoimintaa, on ryhmässä on väläytelty myös haaveita kiinteiden toimintatilojen saamiseksi. Otavassa kun tiedetään olevan tyhjillään useitakin tarkoitukseen sopivia mahdollisuuksia.

Teatteri rekisteröitiin yhdistykseksi heinäkuussa 2008. Pääperiaatteet ovat olleet heti alusta alkaen selvät: OSS haluaa toteuttaa mahdollisimman korkeatasoisia, kantaa ottavia ja debattia herättäviä lavaelämyksiä niin otavalaisille kuin muillekin. OSS:lla on oltava hampaat ja suu vain yhtä tarkoitusta varten, nimittäin puremista ja puhuttamista, vaan ei nielemistä eikä kakistelua varten.

Teatterin toiminta halutaan pitää mahdollisimman pitkälle vapaaehtoisvoimin toteutettuna ja katsojille ilmaisena, tai pieneen, mutta ehdottoman vapaaehtoiseen maksuun perustuvana.

Paul Meinander p.044 916 6924

Sari Kiiliäinen p.050 336 1747

otavanss@gmail.com

Teatteriuutisia