Otava on Kymijoen vesistöön kuuluvan Puulaveden vanha satama- ja vedenjakaja"kaupunki". "Ulkomailla Otavassa" sanaparsi kaiketi on lähtöisin kangasniemeläisten ja muidenkin Puulan rannalla asuvien matkakertomuksista. Otava oli kauttakulkupaikka Puulan rannalla asuville josta pääsi maaliikenneyhteyksien myötä todellisuudessa vaikkapa ulkomaille. Satamaliikenteen johdosta Otavassa oli kaksi rautatieasemaa. Edelleen käytössä oleva satamaan johtava raide on Suomen jyrkin vielä käytössäolevista. Höyryveturi ryöstäytyi usein ylikierroksille vetäessään raskasta lastia satamasta ylös. Tarinoiden mukaan pyörien luisto johtui poikien raiteelle levittämästä rasvasta.
Laivasatama-aikaan Otava oli hyvin vilkas kauppakeskus. Kylä tarjosi monenlaisia kauttakulkijoiden tarvitsemia palveluita. Vielä 50-luvulla kylällä oli kymmenkunta kauppaa ja taksia.
Kohteet
Sopimuksen mukaan Otavan Kiertoajelun lähtöön kokoonnutaan Leipurinpuoti Haapaselle - Mäntytie 2 ( Huoltoasaeman "Otavan Petko" vastapäätä ) lauantaina klo 8:50. Startti tapahtuu kun 50-luvun yli kymmenestä pirssistä jäljellä oleva Pekka Mesiäinen nostaa kytkimen klo 9:00.
Vuonna 1891 perustettu sahalaitos. Vireimmillään yli 300 otavalaiselle toimeentulon ja rakennuspuutavarat turvannut tuolloin yksityinen perheyritys. Sahan toiminnan näkee parhaiten Kotalahden toiselta puolelta Susiniemestä.
Otavan Koulutila on perustettu 150 vuotta sitten.
Ote lehdistötiedotteesta:
Otavan maanviljelyskoulu ja siihen jo perustamisaikana liitetty karjanhoitokoulu ovat saaneet alkunsa 'Keisarillisen Senaatin Armollisesta Kirjeestä', joka on päivätty 7.9.1856. Tämän mukaan: 'maanviljelyksen kohottamiseksi Suomessa, ja siten että maan vaurastumista ja varallisuutta edistettäisiin, seitsemän käytöllistä maanviljelyskoulua Suomi opetuskielenä Suomessa perustettaisiin, joista yksi asetettaisiin Mikkelinlääniin.'
Kirjeessä määrättiin lisäksi, että koulu on sijoitettava vanhemman majurin puustelliin Mikkelin pitäjän Liukkolan kylässä ja että koulun kannattamiseksi valtion varoista on myönnettävä 3000 hopearuplaa. Kun maanviljelyskoulu perustettiin, yhdistettiin 7 tilaa. Tästä on peräisin nimi Otava, ja tällä nimellä koulu ja koko taajama edelleen tunnetaan
Otavan maanviljelyskoulun ja karjanhoitokoulun perustamispäivänä pidetään toukokuun 19:ta päivää 1859, jolloin koulun ohjesääntö vahvistettiin. Puutarhaopetuksen historia ei ole aivan yhtä pitkä. Otavan puutarhakoulu perustettiin 1921, kun sitä ennen oli lopetettu Rantakylän kartanossa sijainnut alan oppilaitos.
Onnittelut 150 vuotta täyttäneelle maanviljelyskoululle, ja kiitos toimittamastanne koulun historiaan liittyvistä tiedoista!
Puutavaran- ja henkilöliikenteiden tarpeisiin Otavaan on tehty 400 metriä pitkä kivirakenteinen laivalaituri. Liikenne on kertomusten mukaan ollut niin vilkasta, että laivoja on ollut sataman koosta huolimatta jopa kolmessa rivissä odottamasta lastin tyhjentämistä.
Laivojen ja proomujen huoltopaikka Hiiriniemen juuressa.
Otavaan juhannukseksi 1929 talkootyönä valmistunut kirkko palvelee otavalaisten henkiasioita vieläkin. Kiitos Pentti Raittilalle ja Otava seura ry:lle työstä, joka johti kirkon säilymiseen vastoin nykyarkkitehtuurin hävityksen tahtoa.
Kirkko on rakennettu kahdesta tehtailija Viktor Topeliuksen Kannakselta ostamasta ruhtinashuvilasta.
Otavassa oli oma poliisi ja putka vielä 50-luvulla.
Keski-Savon kansanopiston uudeksi sijoituspaikaksi valittiin Otava 27.9.1899. Opistolle rakennettiin oma talo maanviljelijä Hiskias Kirjalaiselta lahjoituksena ja vuokrattuna saaduille maille. Uusi rakennus vihittiin suurin juhlallisuuksin tehtäväänsä kansansivistystyössä Otavan Toivonmäellä 20.10.1901. Ensimmäinen opistovuosi käynnistyi samana vuonna.
Allan Koistisen rakentama 1954 valmistunut kauppakiinteistö. Kiinteistön nimi on nykyisin "Kiinteistö Oy Akulinna".
Liiketiloissa toimivat nykyisin:
2009 toukokuussa 80-vuotisjuhliaan viettävän Otavan Viestin urheiluseuran varainhankintaan liittynyt kuuluisa kesäinen tanssipaikka Oulangin järven rannalla. Otavan Viesti on Mikkelin vanhin jalkapalloseura.
Onneksi olkoon 80 vuotisjuhliaan 23.05.2009 viettäneelle seuralle. Otavan Viesti kotisivut
Muinainen edeltävän asuinkulttuurin kokous- ja tuomiopaikka sijaitsee muutaman kilometrin päässä Otavasta Oulangin rannalla.
Vierailu omatoimisesti - opastus patikkareitille Mikkeliin johtavan vanhan 5-tien varrelta Tikkalasta.
Sopivat kokoustilat:
Kiertoajelun luonnos on tehty noin 600 km auto- ja junamatkojen aikana. Pyydän kaikkia asiasta ja Otavan historiasta kiinnostunenita ilmoittamaaan mitä tähän kannattaisi lisätä. Sotimiseen ja muihin tappeluihin liittyvät aihepiirit ovat tarkoituksellisesti minimoitu.
Urpo Manninen p.040 57 459 57 urpo.manninen@farmimalli.fi